Näytetään tekstit, joissa on tunniste Batakunku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Batakunku. Näytä kaikki tekstit

14. Rakennus- ja rahariesaa



Ettei totuus unohtuisi. Ihana Batakunkun hiljainen ranta. Kunpa sinne ehtisi.


Helmikuun puolivälissä on takana puolitoista kuukautta Gambiassa ja saman verran edessä. Tänä aikana pitäisi saada talo sadekauden kestävään kuntoon. Sähköt, vedet, viemärit, talo harjakorkeuteen, olohuone-keittiörakennuksen tasakatto, portaat katolle sekä muihinkin tiloihin katto. Uima-allaskuoppakin pitää saada betonoitua. Ja itse altaastakin tehdä lopullinen suunnitelma. 


Kun kotona Suomessa katselin kuvia rakennuksen edistymisestä, oli jonkinmoinen järkytys huomata, että portaita katolle ei ollut rakennettu, vaan niiden tilalla oli pystysuora seinä. Rakentamisessa oli silloin kuitenkin tauko, joten mitään en voinut tehdä. Parempi selvittää asia kun olen itse paikalla.




Putkimies ja sähkömies alkavat työt



Rakentajat taisivat olla taas Senegalissa uuden vuoden aikaan. Ei näkynyt ei kuulunut. Erilaiset yritykset tavoittaa eivät tuottaneet tulosta. Niinpä olikin järkevää tilata paikalle putkimies, joka asensi kaikki ne viemärit ja vesijohdot, jotka oli mahdollista asentaa tässä vaiheessa. Ja samat hommat sähkömiehellä.
Putkimies hommissa.

Sakokaivon kansi tekeillä

Sakokaivokin sai kannen. Se syvä betonikuoppa oli hirvittänyt minua koko ajan. Putoaminen yli kaksi metriä syvään kuoppaan, jossa pohjalla oli ties mitä betonin lohkareita, olisi tiennyt varmaa vammautumista. Onneksi se on nyt peitetty. Samalla tehtiin viemäreiden neljään tarkastuskaivoon (manhole) kannet.


Koirat tihutöissä


Pihassa valettiin 5 tuuman harkkoja väliseinien viimeistelyä varten. Kolmisensataa vasta tehtyä harkkoa oli kaunis näky. Siinä pihalla ne saisivat kuivua huomiseen. Koiranpentua oli kuitenkin vahdittava, ettei se mene sotkemaan vielä pehmeitä harkkoja. Vaan miten vahdit villiä, kaikkialle ehtivää pentua. Pieni valvomaton hetki, niin kasassa oli jonkinmoinen katastrofi: kolmestasadasta harkosta noin kolmannes oli yks kaks tallottu mössöksi. Olisi tehnyt mieli repiä hiukset päästä. Onneksi massa pystyttiin käyttämään uudestaan ja tekemään uudet harkot.

Toisella kerralla sitä osaa olla viisaampi. Molemmat koirat olivat valvonnan alla kunnes väsähtivät ja pötkähtivät pitkälleen keittiöterassille. Nyt voi sitten keskittyä omiin hommiin. Äkkiä alkoi illan pimeydestä kuulua kummallista nujuamisen ääntä. Apua, missä koirat? No niin, siellähän ne, peuhasivat keskenään juuri siellä valettujen harkkojen päällä. Ja taas tuhoutui ehkä puolisen sataa harkkoa. Eikö ihminen ikinä opi. No oppii. Sen jälkeen koirat suljettiin tiealueelle koko yöksi ja siihen asti, että harkot olivat varmasti kovettuneet. Protestointiahan siitä seurasi, mutta siellä pysyivät, kun ei muu auttanut.


Kymmeniä kuutioita hiekkaa, punaista ja
mustaa kiveä sisäntulotiellä.

Hiekkaa, punaista ja mustaa kiveä


Talo alkoi olla nyt siinä vaiheessa, että oli aika ryhtyä valmistelemaan päärakennuksen välikaton betonivalua. Ja siihen tarvitaan Senegalista tuotavaa mustaa kiveä. Se on kallista. Kymmenen kuution kuorma maksoi 40.000 dalasia ja kuorma punaista kiveä 15.000 dalasia, joten pelkästään kivikuormiin hujahti noin 1000 euroa.

Ennen kuin välikatto olisi mahdollista tehdä, niin lattia oli valettava, koska välikatto tarvitsee valun ajaksi metallituet ja hiekalle niitä ei voi pystyttää.

Lattiabetonin ainekset kulkivat sisäpihalle tehdylle betonialustalle kottikärryllä: hiekkaa, punaista kiveä, vettä ja sementtiä. Ainekset sekoitettiin lapiotyönä ja valmista massaa kannettiin ämpäreillä lattiaan. Viitisenkymmentä neliötä lattiaa valmistui yhden päivän aikana ilman mitään koneita.

Olohuone-keittiön lattian valua.

2000 litran vesitankki odottaa telinettä ja liittämistä
vesijohtoon. Uudessa talossa ei pitäisi tulla
pulaa vedestä päivälläkään.


Nawec ja jatkuva vesipula



Työtä hidasti taas, kuten lähes aina, vesipula. Nawecin vesijohdoista tulee vettä pääasiassa vain yöaikaan. Se tarkoittaa sitä, että iltamyöhällä on kaikki mahdolliset astiat, kuten myös juomapullot ja sen sellaiset, täytettävä vedellä. Sillä konstin vettä riittää yleensä betonihommiin noin puolille päivin, sitten oli poikien taas lähdettävä tonkkien kanssa kottikärryillä lähimmälle Nawecin vesipisteelle. Paitsi että se oli saatettu sulkea, ties mistä syystä. Seuraava vaihtoehto oli kylän kaivo.

Useampikaan soitto Nawecille ja valittaminen tilanteesta ei tuottanut tulosta, lupauksia kyllä siitä, että tulevat katsomaan missä on vika. No kun on joutunut tottumaan siihen, että hanasta ei tule pisaraakaan vettä, niin sitä ilahtuu jo pienestä lirusta, joka silloin tällöin hanasta noruu, kunnes taas loppuu.

Toivottavasti uusi kahdentuhannen litran vesitankki tuo helpotuksen vesipulaan. Tankki voi täyttyä yön aikana kun paineet ovat hyvät ja vettä tulisi myös päivisin.


Seinän purkua ja portaiden ihmettelyä


Vihdoin vähän ennen helmikuun puoliväliä rakentajat tulivat ja aloittivat hommat. Portaiden tila oli jonkinmoinen ongelma. Piirsin ulkoseinän puolelle, miten niiden tulisi mennä ja mihin asti pitäisi purkaa, jotta myös arkkitehdin suunnittelema välitasanne tulisi oikeaan paikkaan.
Purettava seinä merkitty punaiselle. Siihen pitäisi tulla portaat katolle.

Sitten alkoi seinän purku. Paitsi itse seinänpätkä, myös siinä olevat poikittaiset betonivalut raudoituksineen piti purkaa pois. Varmaan turhauttavaa, mutta välttämätöntä. Ja kun seinän osa oli purettu, koko tila avautui heti avarammaksi ja keveämmäksi. Laskin portaiden korkeudet ja etenemät ja tein sisäseinän puolelle piirroksen siitä, miten portaat pitäisi rakentaa ja mihin kohtaan välitasanne osuisi. No eihän se tietenkään sitten mennyt niin.


Kommunikaatio-ongelmia


Seinä purettu ja portaiden rakennus työn alla.
Oikeastaan porrasmuottien teko olisi ollut kirvesmiehen hommia, mutta rakentaja alkoi kuitenkin itse niitä suunnitella. Yritin siinä näyttää, että olen tähän seinään mitoittanut, mihin kohtaan portaat tulevat, että tämän korkuisina ja tämä on askelman pituus. Jonnekin olivat kuitenkin unohtuneet ne seinäpiirrokseni, sillä puretun seinän kohdalta portaiden olisi pitänyt lähteä huomattavasti korkeammalta kuin ne nyt lähtivät ja niiden olisi pitänyt jatkua parin kolmen portaan verran pidemmälle pihan suuntaan. Seurauksena on, että tasanne tulee väärään paikkaan ja liian kapoiseksi.

Kun menen työmaalle katsomaan portaiden tilannetta, joko kutsusta tai omasta halustani, niin lähes joka kerta on jotain pielessä. Naamasta varmasti näkyy, että ei ole taaskaan mennyt oikein. Selitän pomolle samaa asiaa taas uudestaan, että näin sen pitäisi mennä ja tämä pitää nyt korjata. Ja nämä tosi nuoret rakentajapojat, pomon veljiä tietääkseni, eivät voi hillitä hilpeyttään kun tajuavat, että taas se tulee ja taas on kaikki väärin. No pomoa ei niin kauheasti naurata.

Portaiden alakaari kuitenkin syntyi. Alkupään kolmen säteittäisen portaan kanssa ehdin onneksi näyttämään miten haluan niiden menevän. Pikkuhiljaa alkoi tuntua siltä, että rakentaja vihdoin uskoo minunkin ymmärtävän jotain tämän rakentamisen päälle. Ainakin ymmärrän suunnitelmien päälle ja osaan lukea arkkitehdin piirroksia.


Väliseinät oikeaan korkeuteen

Väliseinät nousevat. Olisiko teline Suomessa sallittu.

Sillä välin kun pomo purki seinää muut työntekijät kiikkuivat kyhäämillään telineillä ja rakensivat molempien siipirakennusten vinot sisäseinät täyteen korkeuteen.
Lattioita pystyisi nyt valamaan muihinkin huoneisiin, mutta nyt olisi hankittava taas sementtiä ja sitä varten tarvitaan rahaa.


Yritän avata valuuttatilin kesällä 2019


Suomesta pitäisi saada siirretyksi rahaa Gambiaan, jotta voin maksaa rakentajien palkkoja ja hankkia rakennusmateriaaleja. Jos avaan eurotilin ja siirrän suomalaiselta tililtäni rahaa sille tilille, voin nostaa rahaa joko euroina tai dalaseina.

Tämä tilinavaus tapahtui jo viime kesänä. Tiliä oli lähdettävä avaamaan vähän pidemmälle, GT pankin pääkonttoriin, jossa suomalaisystäväni oli tehnyt vastaavan operaation ja hoitaa nyt rahaa omalta tililtään eurotililleen. Siirto on kuulemma kätevää ja vaatii vain sen, että opettelee miten se tehdään. Siirtoon kuluu teoriassa vähintään kolme pankkipäivää, mutta käytännössä usein enemmänkin.
Gambiassa jokseenkin kaikki maksetaan
käteisellä. Isompia summia varten tarvitaan
iso kassi.

Virkailijan pöydän ääressä täytin tarvittavat lomakkeet ja annoin oman valokuvani. Passista otettiin kopio ja lisäksi tarvittiin TIN-numero (Taxpayer Identification Number Certification), jonka saa DRIn toimistosta (paikallinen verotoimisto). Ja sen kanssa takaisin GT-bankin pääkonttoriin.

Pankissa palvelu pelaa, tai sitten ei


Virkailijanainen täytti paperit ja lupasi laittaa kaikki tarvittavat tiedot sähköpostiini. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta ei se sitten ollutkaan. Viestiä ei vaan tullut, vaikka lähetin itse sähköpostia ja soitin. Lupauksia kyllä, mutta mitään ei tapahtunut.

Lopulta sain puhelimitse tiedon, että tili on kyllä avattu, mutta saan kaikki tarvittavat tiedot mistä tahansa GT-pankin konttorista. Vaan eipä tuota tietoa minulle annettu eikä sähköposteihini vastattu, joten taas kului monta turhaa odottelupäivää, jolloin mikään ei edistynyt.

Sitten käynti lähimmässä GT-pankin konttorissa Turntablella ja kaikki hoitui. Sain tarvittavan informaation, jonka avulla voin tehdä rahansiirron. Sekin sujui samana iltana. Ja sitten vain odottamaan, josko kolmen päivän lupaus pitäisi paikkansa. Vähän epäilin, koska Tobaski pukkasi päälle, ja ruuhkat olivat melkoiset.


GT-pankin ihmeelliset kuviot


No eihän se raha sitten kolmessa päivässä tietenkään ilmestynyt tilille. Toista viikkoa siihen meni ja vaati soittelua pankkivirkailijalle. Kas kun eihän se ollutkaan eurotili, vaikka näin olin ymmärtänyt. Se oli tili, johon rahat maksetaan dalaseina kun ne ovat ensin tulleet pankille valuuttana. Ja pankki ei siirrä valuuttana tulleita rahoja dalaseina tilille ilman tilinomistajan pyyntöä.  Ja sitä tietoa siitä, milloin rahat ovat perillä Gambian GT-pankissa ei mitenkään saa kyselemättä ja varmistamatta. Yksinkertaista, vai mitä.

Nettipankissakaan ei näy mitään ennen kuin olen henkilökohtaisesti pyytänyt kyseistä, samaista virkailijaa siirtämään rahat dalaseina tilille ja sitä ennen on tiedettävä milloin ne ovat tulleet pankkiin. Siinä joutuu soittelemaan kyseiselle virkailijalle useampanakin päivänä.


Helmikuussa laitoin taas rahasiirron Suomesta omalta tililtäni GT-pankin tililleni. Kuluu 12 päivää eikä mitään tapahdu. Lähimmän konttorin avulias virkailija ei pysty auttamaan vaan kehottaa ottamaan yhteyden siihen "omaan" virkailijaani pääkonttorissa. Vaan häntä ei saa kiinni.

Pihalla on hiljaista, ei ketään töissä.


Rahoja odotellessa työt keskeytyvät,


rakentajat häipyvät muihin puuhiin ja minä vaan odotan tietoa GT-pankista. lopulta saan taas tarpeekseni ja noudatan saamaani neuvoa: mene suoraan virkailijoiden esinaisen puheille, hän hoitaa homman heti.

Ja niinhän siinä kävi. Ei mitään ihmettelyjä eikä selittelyjä. Raha löytyi heti ja pomo vei minut yksityishuoneessa istuvan virkailijan puheille, joka hoiti rahansiirron tililleni dalaseina ja järjesti rahat odottamaan viereiseen GT-pankin konttoriin. Saman tien minulle avattiin myös eurotili. Vihdoinkin kunnon asiakaspalvelua!

Iloinen perhetapahtuma.
Ensimmäiset omat banaanit kypsymässä.


Ja sitten on taas ryhdyttävä materiaalihankintoihin sekä kyselemään milloin rakentajat voivat jatkaa hommia. Ehkäpä jo seuraavassa blogissa jotain jo tapahtuu.





Haluatko päästä tarinan alkuun? 
Pääset sinne TÄSTÄ





















7. Tutustutaan puutarhakasveihin

Kassava.


Heinäkuussa sadekausi toden teolla alkoi



Sadetta saattaa tulla illasta aamuun, välillä myös päivällä. Se tarkoittaa sitä, että myös maata muokataan ja kasveja istutetaan.

Sadekauden alku on tehnyt palveluksen tärvellyille puun taimille. Ne työntävät uutta lehteä ja ovat näköjään kovasti tuuhettuneet.

Omalla tontillanikin on muokattu maata ja tehty vaot, joihin on istutettu kassavan varren kappaleita. Ne alkavat työntää juuria ja sitä myöten kasvattaa vartta ja lehtiä. Mahdollisesti sinne kylvetään myös jotain muutakin hyötykasvia. Puitahan sinne on istutettu jo useampia, mutta kassavasta saa mukuloita paitsi omaan käyttöön myös myyntiin, kunhan kasvavat. Ihan hyvä juttu, että muuten tyhjillään oleva tontti on ystäväni hyötykäytössä siihen asti kun taas pääsen rakentamaan sinne lisää.

Kassava on pensas, joka kasvaa 3-5 metriä korkeaksi ja muodostaa suuria pitkulaisia mukuloita maan alle. Gambiassa kassavaa viljellään vähän kaikkialla, koska sen istuttaminen ja kasvattaminen on yksinkertaista eikä se vaadi kovin suurta huolenpitoa.


Kassava viheriöi. Välissä myös
kookospalmun taimi.



Kassava on ruokaturvakasvi, 

se selviää vähällä vedellä kuivanakin aikana



Kassavan toinen nimi on maniokki ja mukuloista voi valmistaa myös jauhoa. Siitä käytetään nimeä tapioka.



Kassavaa kutsutaan ruokaturvakasviksi, koska se selviää vähällä vedellä, mikä on tietysti tärkeää Gambian kuivina talvikausina.

Paitsi juurimukulat myös lehdet voidaan käyttää ravinnoksi. Kasvi sisältää runsaasti tärkkelystä, hiilihydraatteja, kalsiumia, proteiinia ja useita vitamiineja ja mineraaleja.



Kassavan juurimukula on myrkyllinen; se sisältää sinihappoa, mutta kypsentäminen poistaa myrkyn. Mahtaakohan mukuloiden käsitteleminen tehdä kädet myrkyllisiksi, entä jos käsistä siirtyy myrkkyä suuhun? En ole mistään lukenut tällaista tietoa.


Tiinan pihan kukkaloistoa.

Mitähän kaikkea 

täällä voi 

kasvattaa



Viime maaliskuussa pääsin tutustumaan kahden suomalaisen pihaan. Toinen kaupunkialueella Fajarassa ja toinen Tanjin naapurikylässä, Batakunkussa. Ystäväni Tarjan puutarha Tanjissa on tietysti tullut tutuksi vuosien mittaan.


Kuvataiteilija Tiina Reunasella on Batakunkussa kaunis puutarha ja talo ja pihalla myös pyöreä vierasmaja. Hänen puutarhassaan kohtasin ensimmäistä kertaa NONI-hedelmän, joka on outo, muhkuraiselta perunalta näyttävä vihreä möykky. Itse hedelmä on kuulemma kitkerä ja siitä tehdään ainakin juomaa. Maistoin Tiinan tekemää Noni-juomaa, jota hän hapattaa näistä hedelmistä isossa purkissa. Taitaa olla jonkinlainen terveyskasvi. Mielenkiintoinen tuttavuus. No ehkä jossain vaiheessa tutustun paremmin tähänkin hedelmään. Lisätietoa Tiinan paikasta:

Omituinen NONI-hedelmä.



Tiinan vierastalon ikkunaa peittää upea pensas, 
ehkä Golden trumpet.


Cashewpuu ja vielä raa'at hedelmät, 
joiden pohjassa pähkinät kasvavat.  




Kunnioitus heräsi kyseistä pähkinää kohtaan





Toinen mielenkiintoinen tuttavuus on Cashew-pähkinä. Cashew-puita näyttää kasvavan vähän siellä sun täällä. Kunnioitus heräsi kyllä kyseistä pähkinää kohtaan kun näin, millaisen työn takana sen syötävään kuntoon saaminen noissa olosuhteissa on.

Cashewpuun toinen nimi on munuaispuu ja pähkinän sisältävä siemen näyttääkin munuaiselta, kun se on kiinni itse hedelmässä.




Cashew-pähkinöitä hiillostetaan.
Vastapoimitut ja -paahdetut Cashewpähkinät.
Ihana herkku.

Kypsänä oranssinpunertava hedelmä on vähän samanlainen kuin persimoni eli kaki-hedelmä. Hedelmän kuori on saman tyyppinen ja jopa hedelmänlihakin vaikuttaa vähän samanlaiselta. Maku on kuitenkin erilainen. Kypsä cashew-hedelmä tuntuu ensipuraisulta jopa herkulliselta, makealta, mutta heti kohta tunne suussa muuttuu kitkeräksi ja suuta kuivattavaksi. Pakko sylkeä pois. Tiettävästi siitä voi kuitenkin tehdä esim. mehuja ja hilloja.



Hedelmän pohjasta siis kasvaa siemen, jonka kuori on todella kova. Sitä ei oikein saa kotikonstein rikki. Ja siellä sisällä se herkku luuraa, yksi vaivainen cashew-pähkinä, vaikka virallisesti se onkin siemen.

Gambialaisilla on konstinsa. Tarvitaan peltivati, jonka pohjassa on reikiä. Siemenet vatiin ja vati nuotiolle. Pikkuhiljaa siemenet alkavat hiiltyä ja kun niitä on riittävän kauan hiillostettu, kuori on helppo rikkoa ja hiukan paahtunut cashewpähkinä paljastuu. No teollisesti tämäkin homma tapahtuu toisin, eikä vaadi yhtä paljon työtä.

Kuumentaminen on kuitenkin tärkeä vaihe, sillä pähkinä on myrkyllinen, tai pikemminkin kuoren sisällä oleva öljy, joka tällä menetelmällä häviää.

Uskomattoman herkulliset, vastapaahdetut cashew-pähkinät kuuluivat sadekauden matkani aamiaisiin. Se oli melkein parasta mitä siellä söin. Lisänä kypsää mangoa, banaania ja puristettua limemehua.


Mangoa, banaaneja sekä sitruunaa tai limeä - ja siihen päälle 
paahdettuja cashewpähkinöitä. Sadekauden aamiainen.




Mangopuu
tuottaa
valtavasti roskaa




Mangopuita kasvaa kaikkialla. Ne ovat suuria ja peittävät levittäytyessään isoja alueita. Mangopuu antaa suojaa auringolta, koska sillä on hyvin laaja ja tiheä oksisto, jonka alla ei oikein mikään kasva.

Mangolajikkeita on useita, jotkut aivan hyviä ja syötäviä, jotkut taas käyttökelvottomia. Ne suuret mangot, joita olemme tottuneet syömään ovat jalostettuja lajikkeita. Kyseisiä lajeja voi kuulemma ympätä tavalliseen mangopuuhun, jolloin on mahdollista saada hyviä mangoja huonommastakin puusta. Kunhan pääsen taas mangoaikaan Gambiaan, niin yritän tutustua eri lajikkeisiin ja niiden käyttöön. Ja tietysti olisi hauska maistaa oman mangopuun hedelmiä. Ne vain eivät säily talveen asti.

Mango myös roskaa valtavasti. Kun hedelmät kypsyvät, ne putoavat maahan ja alkavat nopeasti mädäntyä, keräävät kärpäsiä ja muita hyönteisiä, ja puun alle kertyvä roska on siivottava pikaisesti pois. Mangojen kypsyminen tapahtuu aika lailla samoihin aikoihin, joten satokausi on melko lyhyt.


Gambiassa on runsaasti erilaisia eksoottisia puita ja etenkin hedelmäpuita. Marjoja siellä ei tietääkseni kasva, ei myöskään omenoita. Ne kaiketi vaativat kylmän kauden, eli oikean talven.

Pieni "talo" vesi- ja sähkömittareita varten on valmis.


Samaan aikaan tontilla taas rakennettiin

Omalla tiellä on nyt muurit molemmin puolin.
Keskeltä tietä on kaadettava vielä kaksi vanhaa appelsiinipuuta.
Ne tuskin edes tuottavat enää hedelmiä.

Tontille pitäisi pian tulla myös sähköt ja vesi. Pieni "Nawec-talo" on valmiina portin pielessä ja nyt odotetaan Nawecin asentajia. Vaikka itse maksu sähkömittarin asentamisesta on maksettu, on mielenkiintoista nähdä, joutuuko hommasta maksamaan vielä jotain ylimääräistä. Se vähän niinkuin tuppaa kuulumaan asiaan. Etenkin kun kyse on ulkomaalaisesta asiakkaasta. Saa nyt sitten nähdä miten asia hoituu.


Tärkeä
appelsiinipuu ja kulkuaukko naapurille







Tien leveyden piti olla 8 metriä. No, nyt se on 7,5 metriä, kun yksi appelsiinipuu olisi jäänyt minun puolelleni, vaikka se kuulemma kuuluikin tontin myyneelle naapurille. Aidan siirrolla se saatiin pysymään naapurin tontilla. No ihan pienistä ei viitsi ruveta nillittämään. Eihän se menetys ollut kuin noin 20 neliömetriä yhteensä. Sovussa on helpompi elää.

Taloon johtava tie on nyt saanut aidan myös toiselle laidalle. Aidassa on pieni kulkuaukko naapurin puolelle, koska naapurin toiletti on vielä tällä tiealueella. Ovat luvanneet tehdä pian uuden omaan pihaansa.

Tiekään ei ole vielä suljettu kokonaan, koska tarvitaan metalliportti ja sellainen jonka haluaisin on vähän kallis, yli 15.000 dalasia eli 250-300 euroa. Itse työ ei ole kovinkaan kallista Gambiassa, mutta joistakin materiaaleista joutuu välillä maksamaan melkein meikäläisittäin.

Itse vietän kesää Suomessa, enkä yhtään tiedä, milloin seuraavan kerran pystyn taas matkustamaan Gambiaan. Siitä huolimatta jatkoa seuraa LUVUSSA 8!