Näytetään tekstit, joissa on tunniste sadekausi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sadekausi. Näytä kaikki tekstit

7. Tutustutaan puutarhakasveihin

Kassava.


Heinäkuussa sadekausi toden teolla alkoi



Sadetta saattaa tulla illasta aamuun, välillä myös päivällä. Se tarkoittaa sitä, että myös maata muokataan ja kasveja istutetaan.

Sadekauden alku on tehnyt palveluksen tärvellyille puun taimille. Ne työntävät uutta lehteä ja ovat näköjään kovasti tuuhettuneet.

Omalla tontillanikin on muokattu maata ja tehty vaot, joihin on istutettu kassavan varren kappaleita. Ne alkavat työntää juuria ja sitä myöten kasvattaa vartta ja lehtiä. Mahdollisesti sinne kylvetään myös jotain muutakin hyötykasvia. Puitahan sinne on istutettu jo useampia, mutta kassavasta saa mukuloita paitsi omaan käyttöön myös myyntiin, kunhan kasvavat. Ihan hyvä juttu, että muuten tyhjillään oleva tontti on ystäväni hyötykäytössä siihen asti kun taas pääsen rakentamaan sinne lisää.

Kassava on pensas, joka kasvaa 3-5 metriä korkeaksi ja muodostaa suuria pitkulaisia mukuloita maan alle. Gambiassa kassavaa viljellään vähän kaikkialla, koska sen istuttaminen ja kasvattaminen on yksinkertaista eikä se vaadi kovin suurta huolenpitoa.


Kassava viheriöi. Välissä myös
kookospalmun taimi.



Kassava on ruokaturvakasvi, 

se selviää vähällä vedellä kuivanakin aikana



Kassavan toinen nimi on maniokki ja mukuloista voi valmistaa myös jauhoa. Siitä käytetään nimeä tapioka.



Kassavaa kutsutaan ruokaturvakasviksi, koska se selviää vähällä vedellä, mikä on tietysti tärkeää Gambian kuivina talvikausina.

Paitsi juurimukulat myös lehdet voidaan käyttää ravinnoksi. Kasvi sisältää runsaasti tärkkelystä, hiilihydraatteja, kalsiumia, proteiinia ja useita vitamiineja ja mineraaleja.



Kassavan juurimukula on myrkyllinen; se sisältää sinihappoa, mutta kypsentäminen poistaa myrkyn. Mahtaakohan mukuloiden käsitteleminen tehdä kädet myrkyllisiksi, entä jos käsistä siirtyy myrkkyä suuhun? En ole mistään lukenut tällaista tietoa.


Tiinan pihan kukkaloistoa.

Mitähän kaikkea 

täällä voi 

kasvattaa



Viime maaliskuussa pääsin tutustumaan kahden suomalaisen pihaan. Toinen kaupunkialueella Fajarassa ja toinen Tanjin naapurikylässä, Batakunkussa. Ystäväni Tarjan puutarha Tanjissa on tietysti tullut tutuksi vuosien mittaan.


Kuvataiteilija Tiina Reunasella on Batakunkussa kaunis puutarha ja talo ja pihalla myös pyöreä vierasmaja. Hänen puutarhassaan kohtasin ensimmäistä kertaa NONI-hedelmän, joka on outo, muhkuraiselta perunalta näyttävä vihreä möykky. Itse hedelmä on kuulemma kitkerä ja siitä tehdään ainakin juomaa. Maistoin Tiinan tekemää Noni-juomaa, jota hän hapattaa näistä hedelmistä isossa purkissa. Taitaa olla jonkinlainen terveyskasvi. Mielenkiintoinen tuttavuus. No ehkä jossain vaiheessa tutustun paremmin tähänkin hedelmään. Lisätietoa Tiinan paikasta:

Omituinen NONI-hedelmä.



Tiinan vierastalon ikkunaa peittää upea pensas, 
ehkä Golden trumpet.


Cashewpuu ja vielä raa'at hedelmät, 
joiden pohjassa pähkinät kasvavat.  




Kunnioitus heräsi kyseistä pähkinää kohtaan





Toinen mielenkiintoinen tuttavuus on Cashew-pähkinä. Cashew-puita näyttää kasvavan vähän siellä sun täällä. Kunnioitus heräsi kyllä kyseistä pähkinää kohtaan kun näin, millaisen työn takana sen syötävään kuntoon saaminen noissa olosuhteissa on.

Cashewpuun toinen nimi on munuaispuu ja pähkinän sisältävä siemen näyttääkin munuaiselta, kun se on kiinni itse hedelmässä.




Cashew-pähkinöitä hiillostetaan.
Vastapoimitut ja -paahdetut Cashewpähkinät.
Ihana herkku.

Kypsänä oranssinpunertava hedelmä on vähän samanlainen kuin persimoni eli kaki-hedelmä. Hedelmän kuori on saman tyyppinen ja jopa hedelmänlihakin vaikuttaa vähän samanlaiselta. Maku on kuitenkin erilainen. Kypsä cashew-hedelmä tuntuu ensipuraisulta jopa herkulliselta, makealta, mutta heti kohta tunne suussa muuttuu kitkeräksi ja suuta kuivattavaksi. Pakko sylkeä pois. Tiettävästi siitä voi kuitenkin tehdä esim. mehuja ja hilloja.



Hedelmän pohjasta siis kasvaa siemen, jonka kuori on todella kova. Sitä ei oikein saa kotikonstein rikki. Ja siellä sisällä se herkku luuraa, yksi vaivainen cashew-pähkinä, vaikka virallisesti se onkin siemen.

Gambialaisilla on konstinsa. Tarvitaan peltivati, jonka pohjassa on reikiä. Siemenet vatiin ja vati nuotiolle. Pikkuhiljaa siemenet alkavat hiiltyä ja kun niitä on riittävän kauan hiillostettu, kuori on helppo rikkoa ja hiukan paahtunut cashewpähkinä paljastuu. No teollisesti tämäkin homma tapahtuu toisin, eikä vaadi yhtä paljon työtä.

Kuumentaminen on kuitenkin tärkeä vaihe, sillä pähkinä on myrkyllinen, tai pikemminkin kuoren sisällä oleva öljy, joka tällä menetelmällä häviää.

Uskomattoman herkulliset, vastapaahdetut cashew-pähkinät kuuluivat sadekauden matkani aamiaisiin. Se oli melkein parasta mitä siellä söin. Lisänä kypsää mangoa, banaania ja puristettua limemehua.


Mangoa, banaaneja sekä sitruunaa tai limeä - ja siihen päälle 
paahdettuja cashewpähkinöitä. Sadekauden aamiainen.




Mangopuu
tuottaa
valtavasti roskaa




Mangopuita kasvaa kaikkialla. Ne ovat suuria ja peittävät levittäytyessään isoja alueita. Mangopuu antaa suojaa auringolta, koska sillä on hyvin laaja ja tiheä oksisto, jonka alla ei oikein mikään kasva.

Mangolajikkeita on useita, jotkut aivan hyviä ja syötäviä, jotkut taas käyttökelvottomia. Ne suuret mangot, joita olemme tottuneet syömään ovat jalostettuja lajikkeita. Kyseisiä lajeja voi kuulemma ympätä tavalliseen mangopuuhun, jolloin on mahdollista saada hyviä mangoja huonommastakin puusta. Kunhan pääsen taas mangoaikaan Gambiaan, niin yritän tutustua eri lajikkeisiin ja niiden käyttöön. Ja tietysti olisi hauska maistaa oman mangopuun hedelmiä. Ne vain eivät säily talveen asti.

Mango myös roskaa valtavasti. Kun hedelmät kypsyvät, ne putoavat maahan ja alkavat nopeasti mädäntyä, keräävät kärpäsiä ja muita hyönteisiä, ja puun alle kertyvä roska on siivottava pikaisesti pois. Mangojen kypsyminen tapahtuu aika lailla samoihin aikoihin, joten satokausi on melko lyhyt.


Gambiassa on runsaasti erilaisia eksoottisia puita ja etenkin hedelmäpuita. Marjoja siellä ei tietääkseni kasva, ei myöskään omenoita. Ne kaiketi vaativat kylmän kauden, eli oikean talven.

Pieni "talo" vesi- ja sähkömittareita varten on valmis.


Samaan aikaan tontilla taas rakennettiin

Omalla tiellä on nyt muurit molemmin puolin.
Keskeltä tietä on kaadettava vielä kaksi vanhaa appelsiinipuuta.
Ne tuskin edes tuottavat enää hedelmiä.

Tontille pitäisi pian tulla myös sähköt ja vesi. Pieni "Nawec-talo" on valmiina portin pielessä ja nyt odotetaan Nawecin asentajia. Vaikka itse maksu sähkömittarin asentamisesta on maksettu, on mielenkiintoista nähdä, joutuuko hommasta maksamaan vielä jotain ylimääräistä. Se vähän niinkuin tuppaa kuulumaan asiaan. Etenkin kun kyse on ulkomaalaisesta asiakkaasta. Saa nyt sitten nähdä miten asia hoituu.


Tärkeä
appelsiinipuu ja kulkuaukko naapurille







Tien leveyden piti olla 8 metriä. No, nyt se on 7,5 metriä, kun yksi appelsiinipuu olisi jäänyt minun puolelleni, vaikka se kuulemma kuuluikin tontin myyneelle naapurille. Aidan siirrolla se saatiin pysymään naapurin tontilla. No ihan pienistä ei viitsi ruveta nillittämään. Eihän se menetys ollut kuin noin 20 neliömetriä yhteensä. Sovussa on helpompi elää.

Taloon johtava tie on nyt saanut aidan myös toiselle laidalle. Aidassa on pieni kulkuaukko naapurin puolelle, koska naapurin toiletti on vielä tällä tiealueella. Ovat luvanneet tehdä pian uuden omaan pihaansa.

Tiekään ei ole vielä suljettu kokonaan, koska tarvitaan metalliportti ja sellainen jonka haluaisin on vähän kallis, yli 15.000 dalasia eli 250-300 euroa. Itse työ ei ole kovinkaan kallista Gambiassa, mutta joistakin materiaaleista joutuu välillä maksamaan melkein meikäläisittäin.

Itse vietän kesää Suomessa, enkä yhtään tiedä, milloin seuraavan kerran pystyn taas matkustamaan Gambiaan. Siitä huolimatta jatkoa seuraa LUVUSSA 8!




5. Talon rakentaminen alkaa


Seinien paikat valmiina
Seinien paikat on kaivettu ja 
linjalangat vedetään.


Maaliskuussa 2018 minulla on aikaa viettää Gambiassa pari viikkoa ja silloin pitäisi pystyä seuraamaan rakentamista ja katsomaan että kaikki menee arkkitehdin luonnoksen mukaan. Talo tuskin ehtii valmistua siinä ajassa, mutta aika pitkälle kuitenkin. Luulisin. 


Paikallinen luotettu ystäväni hoitaa asioita puolestani. Hän on löytänyt kylältä rakentajat ja he puolestaan tuovat mukanaan työntekijät, jotka hoitavat kaikki aputyöt.


Urakkahinta on sovittu etukäteen ja siihen pitäisi kuulua talon rakentaminen harjakorkeuteen.


Matkan varrella on lisäksi hankittava useampi tanko harjaterästä ja teetettävä siitä pilareita tukirakenteiksi. Tämä työ ei kuulu urakkaan. 

Materiaalit hankitaan itse: hiekka, sementti ja punainen kivimurska. Rakennusharkkojen tekijät ovat hoitaneet oman hommansa jo aikaisemmin ja kuivat harkot odottavat tontilla.

Harjateräs kulkee taksin vetokoukussa
pitkin maantietä.
Meteli on aikamoinen.

Seinien pohjaksi kaivetaan ojat


Maan pinnan alle tulee pari kerrosta harkkoja ja sen yläpuolelle vielä toiset pari kerrosta ennen lattian tasoa. Sadekaudella tontti saattaa olla välillä tulvan vallassa ennen kuin vesi humahtaa maan sisään. Kulkuväyliäkin on varmasti tarpeen korottaa, ettei tarvitse kahlata liejussa.

Noin 4x6 metrin kokoinen talo rakennetaan sisäportin viereen muurien kulmaukseen. Ensimmäinen homma on tehdä pohjapiirroksen mukaiset mittaukset ja kaivaa ojat seiniä varten. Pohjalle valetaan betoni, jonka päälle seinät ladotaan.


Kaivamisen yhteydessä tulee vastaan yksi ikävä kasvi, Mankanaaso, joka on kaivettava juuria myöten pois, ettei se kasvaessaan riko rakennusta.

Vanha muurin osa teettää ylimääräistä työtä. Siinä on jokunen reikä, jotka on paikattava ja väliseinän kohdalle muurin sisään on upotettava harjateräksestä tehty pilari. Pilareita tarvitaan useaan kohtaan rakennusta. 

Lisäys 2020: Tässä tuli tehtyä selvä virhe. Sellaista muuria, jota ei itse ole rakentanut, ei saa käyttää seinänä. Nyt taloon tuli parin metrin matkalta vanhaa, toisen puolen omistajan rakentamaa muuria. Toivottavasti asian suhteen ei tule ikävyyksiä. Sillä puolella on nyt pelkkä tyhjä tontti.

Yleistyökalu
Yleistyökalu.

Vaihtelevaa kommunikaatiota


Istun monena päivänä mangopuun alla vesipullon kanssa ja seuraan työn edistymistä. Mittaukset saadaan tehtyä ja seinien paikat kohdilleen. Vähän on säätöä, koska talo on aika pieni ja tilaan pitää saada mahdutettua kaikenlaista. Arkkitehdin piirros ei välttämättä avaudu ihan helposti ja joudun selittämään.

En tiedä kuinka tavallista on, että valkoinen nainen häärii rakennustyömaalla kertomassa mitä tehdään. Rakennusmiehet kuitenkin kuuntelevat kohteliaasti ja nyökyttelevät ymmärtävänsä. Kutsuvat välillä katsomaan, että josko tämä menisi näin vai kuinka, tarjoavat minulle makeaa vihreää teetä ja järjestelevät istumapaikkaa mangopuun alle. 

Työ jatkuu hyvässä yhteisymmärryksessä. Englannin kielen kanssa on välillä haasteita puolin ja toisin. Välillä on pyydettävä mandingankielinen ystävä selittämään tarkemmin mitä tarkoitan. 

Teeta Gambiassa
Vihreää teetä.
Naapurista ilmestyy paikalle lapsia, jotka kohteliaasti tulevat kättelemään ja istuvat sitten tuijottamaan ja tutustumaan tavaroihini. Isoin tyttö taitaa olla vähän päälle kymmenvuotias ja muut lapset siitä alaspäin aivan sylivauvaan asti.

Lapsista on päivien mittaan myös paljon apua. He tekevät kaikenlaisia pikku palveluksia, kantavat esimerkiksi vettä kaivolta isoissa sangoissa reippaina ja iloisina. Heitä täytyy muistaa joillain mukavilla tuliaisilla, kun seuraavan kerran matkustan sinne. 


Ostosreissut ovat tavattoman verkkaisia

Hyvään alkuun päässyt rakentaminen keskeytyy kun sementtisäkit loppuvat. Niitä ei löydy koko kylästä. Kun pula jatkuu, on lähdettävä etsimään Serrekundasta.  Samasta liikkeestä löytyvät myös lattialaatat ja jokunen neliö laattoja kylpyhuoneen seiniin, lisäksi hankitaan WC-pönttö ja ulko-oven lukko.
Rautakaupan laattamallistoja.

Ostosreissut ovat tavattoman verkkaisia. Palvelua saa odottaa ja kun vihdoin on tehty päätökset myyjä täyttää erilaisia lippuja ja lappuja. Sitten tavaroille etsitään kuljetusta ja tingitään sen hinnasta. Ja taas odotetaan, että joku kantaa säkit ja laatat  ja muut ostokset autoon. Ajellaan sinne tänne varaston ovelta toiselle ovelle. Ja aurinko porottaa kuumimmillaan. Suljetuilla varastopihoilla ei tunnu tuulenhenkäystäkään. 

Aaltopeltiongelmia


Katon aaltopellit hankittiin jo aikaisemmin Turntablen alueelta, joka on neljän tien vilkas risteys noin 10 kilometrin päässä Tanjista pohjoiseen. Sieltä löytyvät myös lähimmät supermarketit, sairaala ja vaikka mitä liikkeitä ja tietysti erilaisia torikojuja tien varressa.  Siellä on myös muutamia rakennustarvikeliikkeitä. 

Aaltopeltiä on tarjolla eri laatuja ja värejä. Haluan hyvänlaatuisen materiaalin, joka kestää suolaista meri-ilmaa. Arkkitehdilta olin aiemmin kysynyt, minkä värisen katon valitsisin. Hän totesi, että älä nyt ainakaan punaista ota. Harmaa olisi ollut sopivin vaihtoehto talon suunniteltuun väritykseen. Vaan kun ei harmaata ollut tarjolla, niin huolellisen harkinnan jälkeen päädyn vihreään. Muut vaihtoehdot olivat ruskea ja punainen. Maksan ostokset ja sitten lähdetään hankkimaan kuljetusta 15:lle noin 2,5 metriä pitkälle aaltopeltilevylle. Löytyy taksi, joka ottaa kuljetuksen hoitaakseen. 


Taksi tulee paikalle ja alan etsiä ostamiani peltejä. Vaan kuinka ollakaan, varastossa ei olekaan juuri sitä vihreää peltiä, on vain punaista ja ruskeaa. Huudan myyjälle, että miten te voitte myydä minulle sellaista mitä teillä ei edes ole. Olkapäiden kohauttelua ja hämmentyneitä katseita. Mitä ihmeen väliä sillä värillä on, tulkitsen heidän ilmeistään. Koska ei ole aikaa lähteä muualle etsimään, on tyydyttävä tilanteeseen. Kiukuissani valitsen punaiset pellit. Peltipino tungetaan taksin takaluukkuun ja kiinnitetään jonkinlaisella narulla (taksissa ei ole kattotelinettä). Ehdimme ajaa noin kilometrin kun koko pino rysähtää maantielle pitkin poikin. Siinä sitten keräillään peltejä tieltä ja lopulta pellit on nostettava katolle ja solmittava kiinni sillä yhdellä vaivaisella narulla. Perille päästään lopulta, vaikka tuuli ottaa pelteihin ja alkaa taivuttaa niitä. Vain yksi pelti vahingoittuu. 


Donkey taksi Gambiassa
Vuokrattu puutavara saapuu.

Jatkossa on ymmärrettävä varautua paremmin.

Aasitaksi kuljettaa lautoja



Sementin puute viivästytti rakentamista muutamalla päivällä ja muutenkin on varauduttava siihen, että työmiehet eivät aina pääsekään paikalle. On ehkä hautajaiset tai perhejuhla, tai kenties sairastuminen, tai ehkä on joku uskonnollinen juhlapäivä, tai on perjantai, jolloin ei yleensä työskennellä. Viikonloppuna taas saatetaan hyvinkin tehdä töitä. Päivät kuluvat ihmetellessä. Sitten kun työmiehet ovat paikalla kaikki sujuu ja työ edistyy rivakasti.


Ovien ja ikkunoiden reunojen muurausta varten tarvitaan lautaa. Lautoja ei osteta vaan ne vuokrataan.  Donkeytaksi on tähänkin tarkoitukseen sopiva kuljetusväline. Kun laudat on käytön jälkeen purettu pois ne palautetaan vuokraajalle, joka on ehtinyt jo kyselläkin lautojensa perään. Mietin kovasti miten meillä tarvikkeita tuhlataan ja Gambiassa kaikki käytetään uudelleen ja uudelleen. Suomessa betoninen lauta menisi jätelavalle ja kaatopaikalle. Eikö vaan?


Talon seinät kohoavat ja matkustan Suomeen



Lopulta talon seinät alkavat lähestyä kahta metriä. Ikkuna-aukot olen merkinnyt seinään ja niiden leveys on katsottu yhdessä rakentajien kanssa. 

Tässä vaiheessa joudun palaamaan Suomeen. Selitän mahdollisimman tarkkaan rakentajille kuvien kanssa, millaiset ja kuinka korkea seinät on tarkoitus tehdä ja millaiseen vinouteen katto, jotta päästäisiin mahdollisimman lähelle arkkitehdin tekemää luonnosta. 



Pieni talo tekeilla Gambiassa
Talo on vielä kesken kun matkustan Suomeen.


Alusta asti on ollut selvää, että mitään hienouksia on turha lähteä hakemaan kun rakennusmateriaalina on suurikokoinen betoniharkko. Työvälineetkin ovat lähinnä jonkinlainen taltta ja kirveen tai hakun tapainen. Täytyy miettiä rakentamista vähän eri kulmasta seuraavan talon teossa ja tutkia onko kenties olemassa muita mahdollisia rakennusmateriaaleja. 


Suomesta käsin yritän sitten antaa ohjeita puhelimitse WhatsAppin kautta ja saamistani kuvista näen miten homma etenee...

Siitä seuraavassa luvussa, jossa alkaa tulla VALMISTA JA TAKAISKUJA.






























1. Miksi Gambiaan?


Paratiisirantaa Gmbiassa
Tanjin paratiisimaista rantaa.

Talon rakentaminen Gambiaan ei ehkä tule ensimmäisenä mieleen kun miettii eläkepäivien harrastuksia. Tässä sitä kuitenkin ollaan. Tässä blogissani kerron paitsi tontti- ja taloprojektistani myös omia tunnelmiani ja kokemuksiani sieltä.


Löysin Gambian jokunen vuosi sitten vieraillessani ystäväni Tarjan luona, joka vietti siellä lomiaan säännöllisesti. Ensimmäinen käyntini oli vuonna 2009. Silloin olin tavallinen turisti, ja vaikka asuin hotellissa, vietin päivät Tarjan tehokkaassa opastuksessa tutustuen Gambian nähtävyyksiin ja elämään. Silloin jäi muistot eksoottisesta, tavattoman köyhästä maasta, auringon lämmöstä, ihanista hiekkarannoista ja ystävällisistä ihmisistä. 

Koirien yhteiseloa rannalla.
Muutaman vuoden päästä taas lähdin Tarjaa tapaamaan, silloin hänellä oli jo oma talo Gambiassa ja asuin hänen luonaan kaukana turistipaikoista, keskellä Tanjin kalastajakylää. 

Päivien mittaan kylän äänimaailma tuli tutuksi:  tihein välein toistuva rukouskutsu kaikuu kaikkialla. Lähikoulusta kuuluu lasten kuorolausuntaa, kukot kiekuvat, kyyhkyset kujertavat ja sirkkojen siritys särkee korvia. Välillä kuuluu kova rämähdys, kun koira hyppää vasten rautaporttia. Ihmisten ääniä, tuntematonta kieltä...

Tanjin rannalla on rauhallista, muutama kävelijä, koiralauma lönkyttelee hissukseen rantaa pitkin tai makailee hiekkaan kaivamissaan kuopissa. Tunnelma on unelias, äänet katoavat meren vaimeaan kohinaan. On helppo kellahtaa rantabaarin patjalle katoksen alle ja välillä käydä kellumassa pehmeän lämpimässä meressä. Ja aika lähes pysähtyy.


Gambiassa rallalla auringonlasku
Aurinko laskee Tanjin kalasatamassa.

Valmistellaan lounasta rannalla


Jossain vaiheessa tulee mieleen, että pitäisikö tehdä lounasta. Yksinkertainen kysymys, vaan toteutus ei ole ihan yhtä yksinkertainen. Ensin on lähdettävä torille, josta saat jokseenkin kaiken mitä ruuanlaitossa tarvitset. Joudut tosin hakemaan lähes kaiken eri kojuista. Arvostettu lihaisa kala on Butter fish, voikala, jonka myyjä perkaa, poistaa siitä nahan kuin kuoren ja irrottaa fileet.

Butter fish
Voikala on ehkä paras kaikista.
Lisäksi tarvitaan esim. riisiä tai couscousta, pari liemikuutiota, pussillinen tomaattisosetta, perunoita, porkkanoita, chiliä, pieni kaali, sipulia, bataattia, cassavaa... Jos tehdään salaattia, tarvitaan tomaattia ja kurkkua ym. vihanneksia. Aina tulee matkaan myös pienet pullot öljyä ja etikkaa. Mustapippuri myydään paperitötterössä, joka on kuin nekku, samoin monet muutkin mausteet.

No nyt on hankittu tarvikkeet torilta. Aikaa on ehkä kulunut tunnin verran. Matkalla ostetaan vielä hiiliä. Vihannekset pestään ja pilkotaan ja kalat käsitellään halutun kokoisiksi paloiksi. Usein mausteet murskataan suuressa morttelissa ja jumputus kuuluu kauas.


Aineksia ruuanlaittoa varten.

Furno on yksinkertainen "liesi", jossa poltetaan yleensä hiiliä. Päälle laitetaan kasari tai esim. grilliritilä. Hiiliä myydään muovisissa verkkopusseissa.
Kun furno on sytytetty, ruuanlaitto voi alkaa. Liekö nyt jo kulunut parisen tuntia. Kun ruoka on lopulta valmista, se syödään yhteisestä astiasta, joka on kuin iso, metallinen pesuvati.  Vadin pohjalle tulee runsaasti riisiä, pitkään kypsennetty kastike kaadetaan keskelle. Jos on lusikat, niitä käytetään, mutta muuten yleensä syödään sormin, oikealla kädellä.

Lounaan valmisteluun on hyvinkin kulunut kolme neljä tuntia. Nälkähän siinä ehtii tulla ja ruoka maistuu, on tuoretta, puhdasta ja terveellistä.

Jos rannalla sattuu olemaan muitakin kuin omaa väkeä, heillekin tarjotaan ruokaa. Ei ole harvinaista, että vietät aikaasi Tanjin rannalla ja yhtäkkiä eteesi tulee ruokavati. Ole iloinen ja kiitollinen ja syö. Ja jos itselläsi on ruokaa tarjoa myös muille, koska voi olla, että se toinen ei ole saanut ruokaa eilenkään.

Sadekausi Gambiassa

Sadeaikana maisema muuttuu


Sadetta odotellaan jo kesäkuussa. Välillä pilvet kasautuvat tummaksi raskaaksi katoksi kaiken ylle, tuuli kuljettaa pilviä ja jokunen salamakin näkyy. Vaan ei, sade antaa odottaa itseään, muutama pisara tulee melkein kuin kiusallaan, mutta äkkiä taivas on taas vaaleiden pilvien peitossa ja teräksenharmaa katto on tiessään. 

Sitten yhtenä yönä heräät tasaiseen kohinaan, vettä tulee taivaan täydeltä ja sitä tulee ja tulee, vielä aamullakin. Vaan jossain vaiheessa aurinko taas pilkottaa pilvien lomasta. Vesi muodostaa syviä lammikoita kuoppaisille kyläteille, muualla rutikuiva maa on jo imaissut veden sisäänsä. Kuluu pari päivää ja maasta alkaa työntyä jotain vihreää, ohuita heinänkorsia. Vielä ei kukaan ilmesty pelloille.

Sitten vettä tuleekin tasaiseen tahtiin. Koko maailma peittyy harmaaseen usvaan. Paikallisten tahtia se ei ihmeemmin näytä haittaavan. Pahimpien kaatosateiden alta ehkä juostaan pois, mutta tavallinen sade ei paljon hetkauta. Naiset kantavat edelleen korejaan ja vatejaan päänsä päällä ja viimeistä tulokasta liinassa selässään. Sandaaleita huuhdotaan kadulle kertyneissä lätäköissä.

Lampailla on vihdoinkin tuoretta ruohoa.
Vuohet ja lampaat ovat liikkeellä. Maasta on alkanut nousta tuoretta vihreää ruohoa kaikkialle. Ja sitä riittää. Aiemmin kuivalla joutomaalla törrötti ruskeiksi kuivuneita kasveja, nyt kaikkialle leviää kirkkaanvihreä ruohikko.

Jossain vaiheessa maisemassa alkaa näkyä väkeä kuokkineen. Maahan syntyy suoria vakoja ja irtoroskat kerätään kasoiksi sivummalle. Paikallinen ymmärtää ehkä logiikan, jolla kukin alueensa valtaa, sillä jollakin on pieni maatilkku, joku perhe taas kyntää muulin vetämän auran avulla ison pellon käyttöönsä.

Kun vettä tulee paljon ja pitkään,
koko ympäristö muuttuu järviksi. Kaikki painanteet ovat veden vallassa, vain korkeammat alueet ovat kulkukelpoisia. Asvaltoidulla maantiellä autot saavat aikaan valtavan sumupilven ympärilleen, joskus huoleton ajaminen voi johtaa onnettomuuksiin, koska vesiliirtovaara on suuri. Autojen ilmastointi on koetuksella ja tuulilasi huurtuu kosteudessa. Yön pimeys ja huonot valot lisäävät vaarallisuutta.

Rantaan laskeutuvat rinteet muuttavat muotoaan. Hiekkaan kovertuu syviä railoja ja niitä pitkin vesi syöksyy mereen. Baobabpuihin alkaa syntyä silmuja.

Sudenkorentoja, perhosia, pörriäisiä...


Äkkiä kaikkialla on tuhansittain sudenkorentoja, ne tunkeutuvat sisään joka raosta, tiputtavat siipensä ja kuolevat. Jonain päivänä kaikkialla on satoja perhosia ja sitten nekin katoavat. Sadekausi tuo mukanaan kaiken maailman pörriäiset, toukat ja ties mitkä mönkijät. Linnuilla on juhla-aika, ruokaa on riittävästi.  Ja lintuja, niitä on ties minkälaisia.

Gambia näyttää sekä kauniita, että vähemmän kauniita puoliaan. Infrastruktuuri on alkeellista, asiat sujuvat milloin mitenkin, mutta lopulta yleensä järjestyvät. Yksin et joudu olemaan koskaan, mikä on suomalaiselle aluksi outoa ja vähän häiritsevää, lopulta siihen tottuu. Yhteisöllisyys on silmiinpistävää; ystäviä autetaan vaikka itsellä on tuskin sen enempää. Eletään päivä kerrallaan, kun huomisesta ei tiedä. Gambia menee ihon alle ja ymmärrys lisääntyy.


Kokemuksia Gambiasta kertyy


Vierailin Gambiassa tapaamassa ystävääni eri vuodenaikoina ja asuin välillä Tarjan talossa keskellä kylää compoundissa, mutta tutustuin myös muunlaiseen asumiseen; vallanvaihdon aikana asuin Tafissa isossa yksityistalossa muurien sisällä, myöhemmin myös kerrostaloasuminen tuli tutuksi samoin kuin Tanjin kylässä olevan ravintolan vierastalo. 

Olin apuna suunnittelemassa ja toteuttamassa pientä ravintolaa Tanjin kalasataman alueelle ja siinä yhteydessä opin paljon siitä, miten Gambiassa rakennetaan. Minulla on myös Gambiassa teini-ikäinen kummityttö, joka pystyy käymään koulua vaatimattoman tukeni turvin.

Kesällä ihailin sadeajan kaikkialle leviävää vihreyttä, talvella nautin keskitalven auringosta ja meren pehmeästä syleilystä, ihailin baobabpuiden lehdettömiä silhuetteja kuun valossa, tutustuin ihmisiin ja yksinkertaiseen elämään Gambiassa, sain ystäviä ja opin vähitellen ymmärtämään myös paikallisia tapoja.

No niin, eihän se tuollaista romantiikkaa tietenkään aina ollut, välillä meinasi hermot mennä. Esimerkiksi silloin, kun sähköt katkesivat tuntikausiksi keskellä yötä ja tuuletin lakkasi toimimasta. Hikoilit siinä hyttysten syötävänä ja mietit, että miksi olet täällä, mikset ole Suomessa viileiden lakanoiden välissä.

Vaan loppujen lopuksi positiiviset asiat nousivat etualalle ja ne negatiiviset unohtuivat. Jossain vaiheessa alkoi tuntua siltä, että tässä voisi vaikka hankkia oman tontin ja rakentaa talon, samoin kuin ystäväni Tarja oli tehnyt. Itsekin viettäisin siellä mielelläni vähän pidempiäkin aikoja, nyt kun demokratiakehityksen myötä elämä siellä alkoi tuntua varsin turvalliselta. Ja samalla voisin toteuttaa puutarha-ajatuksiani.

Pohdintaa tontin hankinnasta...

Apinanleipapuun hedelmat kasvavat
Baobabin (apinanleipäpuu) hedelmät kasvavat.


Ja milloin siellä sitten itse olisi? Varmaan ainakin talvikaudella; niinä viheliäisinä kuukausina, jolloin Suomessa tulee räntää ja muutenkin on märkää, harmaata ja surkeaa. Silloin Gambiassa paistaa aurinko eikä sadetta tule yhtään. 

Sadekausikin on ihana omalla tavallaan. Mangot ja muut hedelmät kypsyvät. Kaikki muuttuu vihreäksi ja reheväksi. Naiset viljelevät puutarhojaan. Pelloilla on myös kaivoja, joista nostetaan vettä kuivalla kaudella. Köyhässä maassa vihanneksilla on merkittävä osuus ravinnossa. 

Talvimökki Gambiassa. Hmmm, ehkä sitä tosiaan voisi ajatella...

Tontti löytyy




Tontin hankinta Gambiasta voi periaatteessa olla yksinkertaista. Ilmoituksia myytävistä paikoista on tien varsilla ja internetissä. Mutta jos haluat tontin jostain syrjemmältä, tieto kulkee ennemminkin kuulopuheena kuin julkisten kanavien kautta.

Huijauksista olen kuullut puheita, mutta en itse tunne tapauksia. Kaupanteko voi myös tyssätä perikunnan riitoihin. On tärkeää olla joku paikallinen luotettava ihminen, joka tuntee asioita ja on mukana hoitamassa niitä. Aivan välttämätöntä se on tietenkin silloin, kun on itse poissa maasta.

Marraskuussa 2017  kohdalle osui kivan tuntuinen tontti vähän etäämpänä kalatorin savun hajusta ja kylän hulinasta.  Meren rantakin on kohtuullisen lähellä.

Kaupat tehtiin kylän Alkalon (tarkoittaa ns. kylän vanhinta) läsnäollessa, nimet pantiin papereihin ja se oli sitten siinä.

Tontti on kooltaan noin 1300 neliötä. Tontin pohjoislaitaa hallitsee valtavan suuri mangopuu eikä siellä sitten juuri muita merkittäviä puita olekaan. Ajatukseni ihanasta hedelmäpuutarhasta olisi mahdollista toteuttaa ilman suuria raivaustöitä.


Suuri mangopuu oikealla, vasemmalla pieni mahonkipuu.
Tontilla on vielä vihreää kasvillisuutta sadekauden jäljiltä.


Ensimmäinen homma on ympärysmuurin rakentaminen, siitä tarkemmin seuraavassa jutussa 
"2. Rakentamisessa kaikki on käsityötä" ...

TÄÄLTÄ löydät vähän lisätietoa Gambiasta.